Show menu
Suomi / English

Saarikierrokset

(1-2 tunnin kävelykierrokset)

Lähde tutustumaan Oulun jokisuiston saariin: kulkemaan rantoja pitkin Pikisaareen, kiertämään monien saarten kautta tai keskittymään syvemmin ensimmäisen teollisuuskylämme Pikisaaren vaiheisiin. Mukana ovat kestosta riippuen Pikisaari, Linnansaari ja Raatinsaari, joista tutkaillaan myös pienempiä saaria.

Miltähän tuntui puksuttaa veneellä rykyltä rykylle tai kipittää Sontatietä pitkin talvisin? Miltä tuoksui Pikisaaressa, kun pikipannut porisivat ja laivavarveilla veistettiin tuoretta puuta? Mitä muuta siellä tehtiin ja värkättiin? Pikisaaresta löytyy kaikuja menneisyydestä, mutta myös taiteilijoiden työpajoja ja ympäristötaidetta.

Linnansaaren tähtitornista Oulun merikoulun oppilaat tiirailivat tähtitaivasta. Mitä kaikkea tapahtui Oulun linnassa, joka sijaitsi tuolla paikalla aina Oulun pammaukseen asti vuonna 1793? Raatinsaaresta puolestaan löytyy muistumia niin lohilordeista kuin Suomen kohtalonvuosista itsenäisyyden alussa. Tottahan siellä on myös urheiltu, maailman huiput ovat potkineet palloa, on juostu kilpaa ja hiihdetty puistohiihdoissa.

Voit valita haluamasi kierroksen esimerkiksi seuraavista: ”Pikisaarikierros”, ”Suuri saarikierros” tai ”Rantoja pitkin Pikisaareen”.

Lisätietoja ja varaukset opastukset@goarctic.fi

 

Katso näyte tästä opastuksesta täältä!

X