Hautausmaakierrokset

Kävelykierros Oulun tai Oulujoen hautausmaalla

Oulun hautausmaa

(1-2 tunnin kävelykierrokset)

Rauhallista tunnelmaa keskellä sykkivää nyky-Oulua. Verkkaisen kävelykierroksen aikana tutustutaan Oulun hautausmaahan, joka perustettiin vuonna 1781. Opas esittelee tuttuja ja tuntemattomia suuruuksia merenkulun ja tervakaupan kulta-ajoilta, kirjallisuuden, maalaustaiteen ja musiikin maailmasta sekä yhteiskunnallisen elämän vaikuttajapiireistä. Tarinoiden ihmiset kertovat omalta osaltaan oululaisista ja suomalaisista kohtaloista runsaan kahden vuosisadan ajalta. Kierroksen aikana tutustutaan myös hautausmaan moniin muistomerkkeihin ja kristilliseen hautausmaakulttuuriin.

Tarjolla on myös teemoitettuja hautausmaakierroksia, esim. ”Siveltimellä ja sulkakynällä”, ”Leipää ja sirkushuveja”, ”Laulua ja soittua”, ”Työn sankarit”, ”Kaiken takana on nainen!”, ”Tervaporvareita ja kuvernöörejä” sekä ”Sodan ja rauhan sankareita”. Kierroksen teema ja kesto määräytyvät asiakkaan toiveen mukaan.


Oulujoen hautausmaa ja kirkonseutu

(1,5 tunnin kävelykierros)

Kävelykierroksen kohteena on Oulujoen kirkko, Pohjois-Suomen ainoa puujuugend-tyyliä edustava kirkko, jolla on jo ikää yli 100 vuotta. Samalla kierroksella tutustutaan myös Oulujoen pappilaan ja Oulujoen hautausmaahan. Alunperin hautausmaalle haudattiin Oulujoen kunnan ja seurakunnan asukkaita. Hautausmaalla on myös paljon ortodoksisia hautoja ja ns. tunnustukseton alue. Kesäkierrosten yhteydessä kierrokseen kuuluu myös musiikkihetki Oulujoen kirkossa.