Oulun värikäs historia elää yhä keskuudessamme. Poisnukkuneet eivät ole vain tarinoita, vaan he ovat oikeasti täällä; pitävät huolta kotitaloistaan ja seuraavat meidän nykyoululaisten elämää. Jo edesmennyt Clementine-rouva emännöi illallistanne omassa kaupunkiresidenssissään ja pitää huolen, että palvelu pelaa. Olette hyvissä, joskin näkymättömissä, käsissä. Illan aikana juhliinne saattaa tulla kuokkavieras jos toinenkin, mutta jokaisella on mielenkiintoinen, jännittävä ja joskus jopa koskettava tarina kerrottavanaan. Tämän illan jälkeen katselet ja kuuntelet kaupunkiamme ihan uusin silmin ja korvin.
Esimerkkinä Ravintola Rauhalan kummitusmenu – ”tarjolla vain pimeinä, myrskyisinä syysiltoina ja keskitalven pakkasilla”
Alkuun
Suolattua lohta ja tymäkkää sitruunasoosia
Utuisen ilmavaa ja kuivaa kinkkusalaattia
Hennon hempeää rucolaa ja ylikypsiä tomaatin keskosia & mozzarellaa
Kotkottavan kanan salaattia ja mullan alta löytyneitä marinoituja kasviksia
Yhä elävän vihreää salaattia ja lääkitseviä yrttejä
Happamaa leipää ja häältynyttä voita
Pääruokana
Rommitynnyrissä marinoitunutta pippurista possua
Espanjasta rantautunutta punakkaa perunaa
Punaviiniin hukutettua punakaalta
Kasviksen nautiskelijoille paahtunutta kukkakaalta & humisevaa hummusta
Jälkiherkkuna
Ylimakiaa suklaakakkua
Karmivaa kahvia ja tulista teetä
Hinta:
2550€ + 45€/hlö (ryhmät alle 60 hlöä)
2750€ + 45€/hlö (ryhmät 60-100 hlöä)
+ mahdollinen tilavuokra tapahtumapaikasta riippuen
Minimilaskutus 20 henkilöä.
Yli 100 henkilön ryhmät tarjouksen mukaan.
Hinta sisältää:
- illallisohjelman
- juhlatilan somistuksen
- ääni- ja valotekniikan
- illan menun
Tapahtumapaikasta riippuen lisäksi tilavuokra.
Anniskeluravintoloissa juomat laskutetaan kulutuksen mukaan.
Vakuutukset: Go Arctic Oy:llä on oman toimintansa kattava järjestäjän vastuuvakuutus.